Toimintasuunnitelma

Toimintamme teemana on v 2023-2026  Elämäniloa ja voimaa. Olet tervetullut mukaan senioritoimintaan!  Kokoonnumme  välillä nauttien tiskittömästä tiistaista, välillä tutustuen mielenkiintoisiin kohteisiin tai kuunnellen asiantuntijoita. Retkeilemme, käymme teattereissa sekä kulttuuritilaisuuksissa. Senioreiden edustajat toimivat alueen vanhusneuvostoissa edistämässä ikääntyvien sosiaalista turvallisuutta ja osallistuvat sekä piirin että valtakunnallisiin tapahtumiin.

Jäsenille tiedoitetaan toiminnasta jäsenkirjeillä sekä  Auranmaan Viikkolehden Seuratoiminta-palstalla ja Turun Sanomien Yhdistykset toimivat -palstalla. Kotisivuilta www.auranmaanseniorit.fi  ja FB-sivuilta löytyy paljon ajankohtaista informaatiota.

AURANMAAN SENIORIT RY TOIMINTASUUNITELMA VUODELLE 2026
- kuukausitapaamiset lounaiden ja mukavan yhdessäolon merkeissä ja erikohteissa
- esitelmät tapaamisissa, omat/vieraat esiintyjät, jäsenten toivotaan myös antavan vinkkejä ja käyttävänsä hyväksi tuntemiaan sopivia henkilöitä/aiheita
- yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidetään maaliskuussa ja marraskuussa
- järjestetään vuoden aikana muutama teatterimatka ja yhteinen kesäretki
- joulukuussa on yhteinen joululounas
- jäsenhankinta, henkilökohtaiset kontaktit tuttaviin, ystäviin ym. tuottavat parhaiten tulosta
- Auranmaan Seniorien tunnettuuden lisääminen, mm. juttuja paikallislehteen.- merkkipäivämuistamiset (70 v ja yli), yhdistyksellä on omat onnittelukortit ja suruadressit
- toiminnassamme ei tavoitella ”pakkotahtista” toimintaa, tapaamisemme ovat mukavia ja yhteisöllisiä
- talous on niukkaa, pidetään kuitenkin kunnossa ja tasapainossa
- hallituksen jäsenet pyritään valitsemaan toimialueelta kattavasti
- osallistumme piirin ja liiton tapahtumiin ja koulutustilaisuuksiin